MTV3.doc: Uuden ajan rakentaja su 1.1. klo 13.30

Franck Median päivitetty dokumentti ”Uuden ajan rakentaja” rakennusyhtiö SRV:stä kertoo Neuvostoliiton kartellikaupan alta nousevan, lähes uskomattoman menestystarinan. Se saa alkunsa Neuvosto-Viroon rakennettavasta jättimäisestä Rakveren teurastamon urakasta. 25 vuodessa yrittäjä Ilpo Kokkilan vetämä yritys Suomen Rakennusvienti Viitoset on kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista rakennusliikkeistä, pörssiyhtiö SRV:ksi.

Erikoiseksi yrityksen tekee sen aikoinaan ainutlaatuinen liiketoimintakonsepti. Yhtiöllä ei ole omia työmiehiä, vaan kaikki urakat, jopa Suomen historian suurin talonrakennusprojekti Kampin keskus, toteutetaan käyttämällä aliurakoitsijoita.

Dokumenttielokuvassa esiintyy taloustoimittajia, arkkitehtejä, Rakennusliiton puheenjohtaja, Helsingin kaupungin edustaja sekä lukuisia rakennusalan asiantuntijoita ja ay-liikkeen edustaja. He kuvaavat yhtiön hankkeiden historiaa kertomalla kansainvälisesti merkillisistä idänkaupan kokemuksista, miten Ruoholahden paraatitontti hankittiin ilman rahoitusta tai vuokralaisia, kuinka suomalaistenkin hyvin tuntemasta Viron vodkaturistien päämajasta, Viru-hotellista, saneerattiin siisti perhehotelli – laivasta käsin, koska työlupaa Virossa ei ollut. Ja kuinka Kampin keskuksen rahoitus järjestettiin kotimaisten rahoituslaitosten kieltäydyttyä…

Menestyksekäs hanke oli myös elokuussa 2011 valmistunut Musiikkitalo. Tällä hetkellä SRV:n suurin projekti on Kalasatama, jonne syntyy koti noin 20 000 helsinkiläiselle ja noin 8 000 työpaikkaa.

Esityksen jälkeen elokuva on katsottavissa MTV3 Katsomosta: http://www.katsomo.fi

Uusinta la 7.1. klo 13.15

  • UUSINTA MTV3.doc: Messujen matkassa – Suomen Messujen tarina MTV3 to 2.2. klo 15.30 31.01.2012
  • UUSINTA MTV3.doc: Öljystä uusiutuviin – St1:n tarina, MTV3 to 19.1. klo 15.45 16.01.2012
  • UUSINTA! Menestyksen takana: Uuden ajan rakentaja – SRV:n tarina MTV3.doc la 7.1. klo 13.15 03.01.2012
  • MTV3.doc: Uuden ajan rakentaja su 1.1. klo 13.30 27.12.2011
  • MTV3.doc: Tragediasta lääketieteen huipulle su 25.12. klo 18.00 20.12.2011
  • MTV3.doc -UUSINNAT: Suomea rakentamassa! Katso Suomen Pankin kaksiosainen tarina uusintana la 10.12. klo 12.45 ja su 11.12. klo 15.55! 07.12.2011
  • MTV3.doc: Messujen matkassa su 27.11. klo 17.55 24.11.2011
  • MTV3.doc: Öljystä uusiutuviin su 6.11. klo 18.00 01.11.2011
  • Franck Media saa uuden toimitusjohtajan 01.11.2011
  • MTV3.doc: Suomea rakentamassa su 23.10. klo 17.40 20.10.2011
  • Franck Median ohjelmisto syystalvella 2011 19.10.2011
  • ERIKOISUUSINTA: MTV3.doc -laatudokumentit “Ahvenanmaan keisari” la 16.7. klo 14.10 06.07.2011
  • MTV3.doc -laatudokumentit: Ahvenanmaan keisari su 3.7. klo 17.55 10.06.2011
  • UUSINTA: MTV3.doc -laatudokumentit: Suomen Pankki 200 vuotta, 1. osa su 5.6. klo 17.55 01.06.2011
  • MTV3.doc -laatudokumentit: Suomen Pankki 200 vuotta, 1. osa su 8.5. klo 14.10 05.05.2011
  • UUSINTA: MTV3.doc -laatudokumentit: Rauhan iskujoukko la 7.5. klo 16.55 05.05.2011
  • MTV3.doc -laatudokumentit: Opiskelua, juhlaa ja liiketoimintaa su 1.5. klo 17.55 28.04.2011
  • MTV3.doc -laatudokumentit: Rauhan iskujoukko su 3.4. klo 17.55 30.03.2011
  • MTV3.doc – laatudokumentit: Nanso – Miesten mitoista naisten sääriin 20.3. klo 17.55 17.03.2011
  • MTV3.doc -laatudokumentit: Ahlstrom – Metsästä maailmalle 6.3. klo 17.55 25.02.2011
  • Joulun uusintanäytökset 24.12 ja 27.12! 22.12.2010
  • Menestyksen takana – Primula, MTV3 sunnuntaina 19.12. klo 16.45 16.12.2010
  • Menestyksen takana – Aspo, MTV3 sunnuntaina 5.12.2010 klo. 16.50 30.11.2010
  • Menestyksen takana: Helsingin Energia 21.11.2010 klo 16.50 17.11.2010
  • Menestyksen takana: Nanso – Lempivaatettajat 28.11.2010 klo 16.30 17.11.2010
  •