Riitta Nelimarkan tarina: Elisen epämuistelmat – jouluaattona 24.12. klo 16.25 MTV3 (uusinta)
Professori, taiteen tohtori Riitta Nelimarkka on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista taiteilijoista. Nelimarkalla on ollut vuosien saatossa valtava määrä näyttelyitä ympäri maailmaa ja hänen kuvakielensä on hurmannut yleisöä kaikkialla.

Nyt Nelimarkka puhuu taiteesta ja elämästä Franck Median tuottamassa dokumentissa joka esitetään joulupäivänä MTV3 kanavalla. Riitta Nelimarkan tarina – Elisen epämuistelmat -dokumentti pohjautuu taiteilijan samannimiseen, vuonna 2008 kirjoittamaan muistelmateokseen. Dokumentin on ohjannut Nina Pulkkis, jonka aiempiin töihin kuuluu muun muassa Brändin takana -dokumenttisarja.
Riitta Nelimarkka on monipuolinen taiteilija, joka nousi pinnalle 1970-luvulla uraauurtavilla animaatioelokuvillaan. Hänen laaja tuotantonsa käsittää animaatioiden lisäksi piirustuksia, grafiikkaa, maalauksia, taide- ja runokirjoja, taidetekstiilejä ja laajoja näyttelykokonaisuuksia. Dokumentissa tapaamme Nelimarkan lisäksi ihmisiä hänen eri elämänvaiheiltaan ja pääsemme hieman lähemmäksi hänen taiteensa lähtökohtia.
Menestyksen takana – Konstsamfundet, Hurrin testamentti – maanantaina 27.12. klo 15.40 MTV3 (uusinta)
“Hurrin testamentti” on kertomus köyhästä pojasta, josta tuli Suomen varakkaimpia henkilöitä. Vuonna 1960 lapseton Amos Andersson lahjoitti koko omaisuutensa perustamansa Konstsamfundet – yhdistyksen käyttöön.

Omaisuus käsitti mm. useita kortteleita Helsingin keskustassa sekä suuria osakemääriä Stockmannissa, eräässä liikepankissa ja ruotsinkielisten valtalehti Huvudstadbladetin koko omistuksen.
Konstsamfundetin tehtäväksi hän määritteli kaksikielisyyden vaalimisen Suomessa, ruotsinkielisen lehden kustantamisen ja pohjoismaisen vähemmistökielen ammattikoulutuksen ja muun kulttuurin tukemisen.
Dokumentti antaa mielenkiintoisen näkökulman omistamiseen, yleishyödylliseen yhteiskunnalliseen toimintaan ja ajankohtaiseen keskusteluun ruotsinkielen asemasta Suomessa.
English
Suomi